Olen opiskellut Jyväskylän yliopistossa ylemmän erityistason integratiiviseksi psykoterapeutiksi. Taustakoulutukseltani olen psykiatriaan suuntautunut sairaanhoitaja (YAMK). Minulla on pitkä kokemus työskentelystä aikuisten ja nuorten aikuisten kanssa, joilla on psyykkisiä häiriöitä tai traumakokemuksia, kuten esimerkiksi väkivallan tai seksuaalisen väkivallan kohteeksi joutumisen kokemuksia. Asiakkaillani saattaa esiintyä esimerkiksi paniikkikohtauksia, ahdistuneisuutta, masentuneisuutta, työssä jaksamisen pulmia tai ihmissuhdevaikeuksia. Lääkäriltä saatu diagnoosi saattaa tällaisessa tilanteessa olla esimerkiksi ahdistuneisuushäiriö, masennus tai epävakaa persoonallisuus.
Olen yksilöpsykoterapeutti ja toteutan Kelan korvaamia kuntoutuspsykoterapioita yli 16-vuotiaille. Nuoren asiakkaan psykoterapiaan voi lisäksi liittyä erillisiä vanhempainohjauskäyntejä vastaanotollani, mikäli niin erikseen sovitaan. Olen myös Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin ostopalveluntuottajarekisterissä.
Työtapani psykoterapiassa on asiakaslähtöinen. Painotan terapeutin ja asiakkaan välisen yhteistyösuhteen merkitystä. Käytän työssäni joustavasti asiakkaan tarpeen mukaan kognitiivisia, skeematerapeuttisia, tunnekeskeisiä ja traumapsykoterapeuttisia menetelmiä. Pääsääntöinen työskentelyn muoto on vastaanotolla tapahtuva keskustelu, mutta terapiaan saattaa tarvittaessa kuulua esimerkiksi kotitehtäviä tai taideterapeuttisia elementtejä. Terapian menetelmät ja kesto sovitaan yksilöllisesti asiakkaan kanssa hänen tarpeidensa mukaan. Psykoterapiakäynnit toteutuvat useimmiten kerran tai kahdesti viikossa. Yksi käynti kestää 45 minuuttia.
Pidän tärkeänä sitä, että ennen pidempikestoisen terapiasuhteen solmimista asiakas käy arviointikäynnillä, jos mahdollista niin mieluiten useamman psykoterapeutin vastaanotolla, ennen kuin sopimus psykoterapian aloittamisesta tehdään. Arviointikäynti vastaanotollani on omakustanteinen ja kestää noin 1 - 1,5 tuntia.
Olen myös työnohjaaja. Minulla on 2,5-vuotinen Dialogic Oy:n voimavarakeskeinen työnohjaajakoulutus. Teen työnohjausta lähinnä yksilötyönohjauksena sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.
Kuulun jäsenenä Integratiivisen psykoterapian yhdistys Ry:hyn ja Kognitiivisen psykoterapian yhdistys Ry:hyn.